Viitteet
1. Lykeionin opetustavoista ja institutionaalisesta muodosta on olemassa vain erilaisia otaksumia, ei varmaa tietoa.
2. Ks. esim. Barnes, 3.
3. Tätä Nikomakhoksen etiikan rakenteen merkitystä ei ole aikaisemmassa Aristoteles- tutkimuksessa täysin nähty
(ks. esim. Hardie, Mulgan sekä Urmson, teokset kokonaisuudessaan sekä Sihvola 1994, 26-155). Hyveen
näkökulmasta Aristoteleen metafysiikkaa ja kosmosta koskevat pohdinnat ovat luonnollinen jatke hänen etiikkaa ja
politiikkaa koskeville ajatuksilleen. Etiikka koskee yksilön hyvettä ja onnellisuutta. Poliittiset pohdinnat käsittelevät
elämää yhteisössä ja yhteisön mahdollisuutta hyvään elämään. Metafysiikassa tarkastelun alla on tapa, miten
olevainen on olemassa. Tieto siitä johtaa viisauteen, ihmisen hyvään olemassaoloon oliona muiden olioiden joukossa.
Ks. myös viite 31.
4 . "Pasa tekhnee kai pasa methodos, omoioos de praksis te kai proairesis, agathou tinos efiesthai dokei dio kaloos
apefeenanto tagathon ou pant efietai." EN I.i 1094a1-3.Simo Knuuttila on kääntänyt tämän katkelman seuraavalla
tavalla. "Kaikki taidot ja tutkimukset ja samoin kaikki toiminnat ja valinnat näyttävät tähtäävän jonkin hyvän
saavuttamiseen. Siksi hyvän on osuvasti sanottu olevan se, mitä kaikki tavoittelevat". Knuuttilan käännöksen voi
helposti ymmärtää siten, että Aristoteles puhuisi tässä eettisestä hyvästä. Termi agaqoV tarkoittaa kuitenkin eettisen
hyvän ohella myös kelpoa. Olen kääntänyt sen jälkimmäiseen merkitykseen, ensinnäkin siksi, että Aristoteleen ei
tarvitse tässä tehdä naiivia oletusta, että kaikki ihmiset pyrkisivät eettiseen hyvään, ja toiseksi, koska Aristoteles ei
rakenna ajatteluaan yleensäkään ihanteellisen ihmiskuvan varaan.
5. EN I. i.-ii., iv., vii. 1097a35-b7.
6. EN I. iv.- v., viii. 1098b23-29, 1099a31-1099b8.
7. EN I.v. 1095b24-26, vii. 1097b8-21, ix. 1099b22-24.
8. Tämän kyseenalaiselta tuntuvan näkemyksen perustelua lukija joutuu odottamaan tämän pääluvun loppuun saakka.
9. EN I.vii-ix., xiii. 1102a14-16.
10. EN I.xiii. 1103a1-11., II.i. 1103a14-26, VI.xii. 1144a7-10, VI.xiii. (erityisesti 1144b31-33).
11. EN VI.v. 1140b1-8., VI.vii.1141b8-11.
12. EN I.iii.1095a1-13, VI.vii.1141b14-23, VI.xii.1144a7-10, VI.xiii.1144b31-33. "Ihmisen täytyy olla täysin järjetön,
jos hän ei ymmärrä, että hänen luonteenpiirteensä muodostuvat yksittäistapauksissa harjoitetun toiminnan mukaisiksi".
("to men oun agnoein oti ek tou energein peri ekasta ai exeiV ginontai, komidh anaisqhtou []"). EN III.v. 1114a10-13.
13. EN II. i. ja Met. I.i.
14. EN I. viii. 1098b20-22, 1098b30-1099a7, II.i., II.ii. 1103b26-32, VI.vii. 1141b14-23. "Eikä käytännöllinen järki
koske ainoastaan yleisiä totuuksia, vaan sen tulee tuntea myös partikulaarit asiat, sillä se koskee toimintaa ja toiminta
kohdistuu juuri partikulaareihin asioihin." ("oud estin h fronhsiV twn kaqolou monon, alla dei kai ta kaq ekasta
gnwrizein praktikh gar, h de praxiV peri ta kaq ekasta."). EN VI. vii. 1141b14-17. Ks. myös EN X.ix. 1179b1-8,
1181b2-7.
15. Tiedonalajaosta: EN II.ii. 1103b26-32, V. iii-vii., Met. VI.i. 1025b19-1026a33.
16. Ks. EN VI.ii., eritoten 1139b1-5. (Viittaa myös kahteen edelliseen kappaleeseen.) Ks. myös Knuuttila, 241.
17. Voidaan perustellusti olettaa, että esim. joukkotuhoaseita suunnittelevat ihmiset eivät näe toimintaansa
käytännöllisen järkevyyden näkökulmasta. Työ ja sen asettamat tehtävät ymmärretään joko suppean tuotannollisesti
tai vain ja ainoastaan teoreettisesti. Kummassakaan tapauksessa työtehtäviä ei nähdä niiden koko inhimillistä
käytännön merkitystä vasten.
18. EN I.ii. 1094b4-12, VI.viii. 1141b24-1142a11. Ks. myös esim. Urmson, 112.
19. Pol. 1252a1-1253a40, 1280a7-1281a10. Ks. myös EN X.ix. (Viittaavat myös kahteen edell. kappaleeseen).
20. EN V. (erityisesti V.i. 1129b11-1130a13 ja V.ii.), Pol. 1276b16-1277b32, 1280a7-1281a10. (Viittaavat myös
edell. kappaleeseen). Ks. myös Develin, 71-79.
21. Pol. 1279a22-1279b10, 1289a9-10.
22. Pol. 1288b22-1289a25. (Viittaa myös edell. kappaleeseen). Ks. myös Sihvola 1991, 256. Puhdas teoreettinen
tarkastelu on kuitenkin hyödyllistä, sillä siten saamme selvyyttä asioiden yleisistä puolista. Aristoteleen mukaan
ihmisen tapa ymmärtää on yhdistää ja erottaa: yhdistää mielessään asioita, jotka todellisesti ovat erillään ja erotella
toisistaan puolia, jotka todellisuudessa esiintyvät yhdessä. (Ks. Met. VII.x-xi.).Tärkeää onkin pitää mielessä tiedon
luonne. Valtioita tai oikeudenmukaisuutta koskevat puhtaan yleiset tarkastelut ovat välttämättä ainoastaan
teoreettisen alueella. Nämä pohdinnat selventävät asioiden yleisiä puolia, mutta todellisessa valtiossa teoreettinen
kuitenkin yhtyy yksittäiseen. Ja konkretiaa koskeviin kysymyksiin on suhtauduttava niiden luonteen edellyttävällä
tavalla.
23. Pol. 1288b22-1289a25, Met. IX.viii. 1049b4-18. Ks. myös Marias, 68-69, ks. ja vrt. Gadamer, 161-162, sekä
Varto, 101-103.
24. EN VI.vii.1141a16-1141b23. Aristoteles sanoo (EN I.ii.), että tärkein tieto on tietoa politiikasta. Näin hän sanoo
siksi, että ilman valtiota, joka mahdollistaa yksilön moraalisen kasvun, ei ihminen pääse koskaan viisauteen asti.
25. EN VI.vii. 1141a20-23.
26. Ks. Met. I.i. 981b26-982b11, I.ii.
27. Met. IV.i.
28. EN VI.xii. 1144a1-6, VI.xiii. 1144b30-1145a12. Aristoteles kertoo, kuten edellä on tuotu esiin, kahdenlaisesta
hyveestä: luonteen hyveestä ja intellektin hyveestä. Luonteen hyve on teoissa ilmenevä taipumus hyvään. Intellektin
hyve jakautuu kahteen osaan: käytännölliseen järkevyyteen ja viisauteen. Ilman hyvää toimintaa ihmisessä ei kehity
käytännöllistä järkevyyttä, sillä toiminta ohjaa käytännöllisen järjen kehitystä.Vain käytännöllisesti hyveellinen voi
tavoitella viisautta. Voi siis sanoa, että viisaus alkaa pienistä teoista.
Aristoteles sanoo (EN I.vii. 1098a16-18), että "inhimillinen hyvä on hyveen mukaista elämää, ja jos hyveitä on useita,
se on elämää täydellisimmän hyveen mukaisesti". ("[] to anqrwpinon agaqon yuchV energeia ginetai kat arethn, ei de
pleiouV ai aretai, kata thn aristhn kai teleiotathn."). Knuuttila on kääntänyt termin yuch vallitsevan käytännön
mukaisesti sieluksi ("[] inhimillinen hyvä näyttää olevan sielun toimintaa hyveen mukaan..."). Yuch tarkoittaa sekä
sielua että elämää. Koska ymmärrämme nykyisin sielullisilla lähinnä vain henkeen kuuluvia asioita, olen kääntänyt
termin elämäksi. Hyveet ovat henkisiä asioita, jotka näkyvät ihmisen koko elämässä (esimerkiksi jalous ja
suoraselkäisyys ovat käytöksessä ilmeneviä sielullisia ominaisuuksia).
29. EN VI.vii. 1141a16-1141b7.
30. Ks. Met. IV.i. 1003a20-26.
31. Aristoteleen käytännön filosofian pääongelmaksi on usein nähty hänen kaksijakoinen käsityksensä ihmisen
olemassaolon päämäärästä. (Ks. esim. Cooper, 149-180 ja Knuuttila, 209-212). Aristoteleen on tulkittu esittävän
ensin, että ihmisen päämääränä on elää ja toimia hyvin käytännön maailmassa. Tähän näkemykseen nähden
Aristoteleen on katsottu sanovan irrallisesti, että elämän korkein päämäärä on kontemplaatio eli viisauden
harjoittaminen (metafyysisten asioiden pohdinta). Koska kontemplaation ei ole katsottu liittyvän käytännön toimintaan,
on sen suhde muihin hyveisiin nähty irralliseksi.
Tämän ongelman tutkijat ovat kuitenkin vieneet tai luoneet Aristoteleen ajatteluun. Se poistuu, jos huomataan, että
Aristoteleen hyveajattelu rakentuu laajenevien ja toisiinsa sisältyvien perustojen varaan. Etiikan perustana on yksilön
elämä, politiikan perustana elämä kansalaisena muiden joukossa ja metafysiikan ihminen kaikkeudessa. Etiikka ja
politiikka jalostavat ihmisestä inhimillisesti hyveellisempää, viisauden tarkoituksena on tehdä ihmisestä hyvä olento.
Kyse on laadullisesti aivan eri asioista. Käytännön elämän ja toiminnan perustalta (minä, me) ei voi tavoitella
viisautta, koska ajattelun lähtökohta luo tiedolle suppean minulle- tai meille-perspektiivin. Oleva ei voi näyttäytyä
tässä näkökulmassa omilla ehdoillaan. Ajattelun perustan tulee laajeta inhimillisen piirin ulkopuolelle. Tämä
kattavampi perusta, ihminen oliona kaikkeudessa, sisällyttää kuitenkin itseensä myös käytännön maailman, edeltävänä
ja suppeampana ajattelun lähtökohtana.
Tästä, toisiinsa sisältyvien perustojen näkökulmasta katsottuna käytännön hyveellisyyden ja viisauden välillä ei ole
katkosta. Viisautta tavoitteleva ihminen ei voi olla käytännön elämästä vieraantunut teoreettisten asioiden
pohdiskelija, sillä ihminen ei voi tavoitella viisautta, ellei hän ole käytännöllisesti hyveellinen. Nimittäin vain hyvään
suuntautuvan tekemisen avulla ihmisessä voi herätä käytännöllinen järkevyys. Ja ainoastaan käytännöllisesti järkevä
ihminen voi saavuttaa viisauden, joka on todellisuuden perusrakenteita koskevaa tietoa. Metafyysisten kysymysten
tuntemus on ikään kuin seppele, joka lopulta kruunaa muun tiedon ja saattaa ihmisen ymmärtämään oman asemansa
universumissa. Tämä on viimeinen askel, jonka ihminen voi ottaa. Viisaan ihmisen kaikki kyvyt (toiminnan ja ajattelun
muodot) toteuttavat hyvettä.
Näin saamme selvyyden myös toiseen Aristoteleen ajattelussa usein nähtyyn ongelmaan. Aristoteleen on katsottu
sanovan Nikomakhoksen etiikassa ensin, että onnellinen elämä koostuu monien itsessään arvokkaiden hyveiden
kokonaisuudesta. Myöhemmin samassa teoksessa hänen on kuitenkin tulkittu esittävän ongelmallisesti, että
kontemplatiivinen hyve (eli viisauden harjoittaminen) on ainoa onnellisuuden lähde. Käytännön hyveillä voi nyt olla
korkeintaan välinearvoa kontemplatiiviseen hyveeseen nähden. (Ks. esim. Hardie, 357 ja Sihvola 1994, 47-48).
Nähdäkseni tässä ei ole ongelmaa. Käsittääkseni Aristoteleen näkemys on, että hyvän elämän kannalta esimerkiksi
käytännön hyveet ovat itsessään välttämättömiä ja arvokkaita. Kuitenkin onnellisuuden kannalta ne ovat välineellisiä.
Aivan kuten opiskellessamme minkä tahansa alan alkeita alkeet ovat välttämättömiä asiaan perehtymiselle, niistä on
hyötyä jo sellaisenaan, mutta jos etenemme opinnoissamme, ovat alkeet myöhemmän oppineisuuden valossa jo
muuttuneet välineellisiksi. Niiden arvo ei kuitenkaan ole muuttunut mitenkään väheksyttäväksi, ovathan ne kaiken
myöhemmin opitun ja opittavan alati läsnäoleva perusta.
Kraut esittää jokseenkin samansuuntaisia näkemyksiä tässä esitetyn kanssa. (Ks. Kraut, 4-9).
Kirjallisuus
Aristoteles, Nicomachean Ethics, (= EN), Greek and English. Transl. by H. Rackham. Loeb Classical Library,
Harvard 1990 (1926).
Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka (= EN) . Suom. Simo Knuuttila. Gaudeamus, Helsinki 1989.
Aristoteles, Politics (= Pol.), Greek and English. Transl. by H. Rackham. Loeb Classical Library, Harvard 1990
(1932).
Aristoteles, Metaphysics. IIX (= Met.), Greek and English. Transl. by H. Tredennick. Loeb Classical Library,
Harvard 1989 (1933).
Jonathan Barnes, Aristotle. Oxford University Press, Oxford 1982.
John M. Cooper, Reason and Human Good in Aristotle. Hackett Publishing Co., Indianapolis 1986.
Robert Develin, The Good Man and the Good Citizen in Aristotle's "Politics". Phronesis 18,1973. 71-79.
Hans-Georg Gadamer, The Idea of the Good on Platonic-Aristotelian Philosophy (Die Idee des Guten zwischen
Plato und Aristoteles, 1978). Transl. by P. Christopher Smith. Yale
University Press, New Haven and London 1986.
W. F. R. Hardie, Aristotle's Ethical Theory. Clarendon Press, Oxford 1968.
Simo Knuuttila, Selitykset, teoksessa Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka. Gaudeamus, Helsinki 1989, 207-267.
Richard Kraut, Aristotle on the Human Good. Princeton University Press, Princeton 1989.
Julian Marías, History of Philosophy (Historia de la Filosofia. 1966). Transl. by S. Appelbaum and C. C.
Strowbridge. Dover books, New York 1967.
R. G. Mulgan, Aristotle's Political Theory. Clarendon Press, Oxford 1977.
Juha Sihvola, Selitykset, teoksessa Aristoteles, Politiikka. Gaudeamus, Helsinki 1991, 221-289.
Juha Sihvola, Hyvän elämän politiikka. Näkökulmia Aristoteleen poliittiseen filosofiaan. Tutkijaliitto, Helsinki
1994.
J. O. Urmson, Aristotle's Ethics. Basil Blackwell, Oxford 1989 (1988).
Juha Varto, Kannettava filosofinen sanakirja. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta. Vol. XXVII,
Tampere 1992.
Home Page